Ääniefekteillä tehostetaan tunnetiloja Ääniefektit ovat erilaisia soundeja, joiden tarkoituksena on tehostaa ja korostaa laulajan ilmaisua, tulkintaa ja tyyliä. Nimensä mukaisesti ääniefekti on tehoste, jota käytetään lisäämään jotakin ylimääräistä melodiaan ja tekstiin. Toisaalta joitakin ääniefektejä käytetään myös sellaisenaan ilman sävelkorkeutta. Tutkimus ääniefektien parissa on vielä suhteellisen uutta, vaikka yksittäiset laulunopettajat ovat Continue Reading
Perustietoa
Narina on äänirekisteri ja efekti
Narina rekisterinä Narina on yksi äänirekistereistä. Narina-rekisteri sijoittuu äänen matalaan osaan rintarekisterin alapuolelle. Epäsäännöllinen värähtely Narina on yksi äänihuulten värähtelytavoista eikä sitä yleensä pidetä haitallisena äänen terveydelle. Narina syntyy, kun äänihuulet värähtelevät epäsäännöllisesti ja veltosti. Erilaisten sävelkorkeuksien tuottaminen ei onnistu pelkästään narisemalla. Narina voi myös kieliä ääniongelmista niin epätoivottuna narinana Continue Reading
6 vinkkiä hengitykseen kuorolaulussa
1. Sopeuta sisäänhengitys laulutyyliin. Ei ole vain yhtä oikeaa tapaa hengittää laulaessa. Sisäänhengitys vaihtelee laulutyylin mukaan. Nyrkkisääntönä (joskaan ei koko totuutena) voidaan sanoa, että klassinen laulutapa vaatii syvemmän sisäänhengityksen kuin rytmimusiikin tyylit, joissa puheenomaisempi lauluääni on usein toivottua. Jotkut laulutavat tarvitsevat enemmän ilmaa kuin toiset. 2. Vapauta nielu sisäänhengityksen aikana Continue Reading
Kuorojen unelma: puhtaasti ja kirkkaasti soivat harmoniat
Kuoroja on erilaisia ja samoin kuorojen soundeja. Yhteistä niille kaikille on jatkuva puhtaiden ja kirkkaitten harmonioiden tavoittelu tyylistä riippumatta. Tässä on muutama vinkki, joiden avulla kuorosoundia voi kehittää entistä paremmaksi. Yhtenevä äänenkäyttö Laulajien äänet ”sulautuvat” toisiinsa helpommin, jos he laulavat jotakuinkin samanlaisella äänenkäyttötavalla. Jos hentoääninen laulaja ja terävä-ääninen laulaja laitetaan Continue Reading
Opettele tuntemaan miten laulat, jos haluat kehittyä
Matkiminen on tärkeä osa laulutaidon kehittämistä. Pieni lapsi oppii puheen pyrkiessään toistamaan yhä uudestaan vanhemmiltaan kuulemiaan sanoja vaiston varaisesti. Myös laulutaito kehittyy aluksi lauluääntä kuunnellen, matkien ja HARJOITELLEN. Syvällinen oppiminen vaatii kuitenkin vielä yhtä lisätaitoa: taitoa tuntea, miltä laulaminen tuntuu omassa kehossa. Lihasten aktivoiminen toiseen työhön Laulaminen on lihastyötä. Käytämme Continue Reading
Belting ja hengitys
Belting on voimakas ja kuuluva laulutyyli. Sen voima ei kuitenkaan tule suuresta ilmanpaineesta äänihuuliin, vaan äänihuulten pidemmästä sulkeutumisajasta. Ilmavirran sopeuttaminen beltingin ”asetuksiin” kurkunpäässä ja ääntöväylässä onkin ratkaiseva perusta terveeseen ja vapaasti soivaan belting-ääneen. Liian syvä hengitys estää tarvittavat asetukset Hengityksen tulisi antaa olla vapaa mukautumaan käytetyn äänikvaliteetin mukaan. Varsinkin klassisen Continue Reading
Mitä on laulamisen hengitystuki?
Hengitystukea pidetään monen laulamiseen liittyvän ongelman ratkaisun avaimena. Mitä hengitystuki/ laulutuki on ja miten se tehdään? Miten hengitetään oikein laulaessa? ”Käytä tukea” Äänen tuottamiseen tarvitaan ilmavirtaa. Se on voima, joka saa äänihuulet värähtelemään synnyttäen äänen. Laulaessa ilmavirran täytyy sopeutua jatkuviin muutoksiin (esim. äänen voimakkuus, sanat, laulutyyli) kurkunpäässä ja ääntöväylässä. Tämä Continue Reading
Pää-ääni – rintaääni: Mitä ovat rekisterit?
Äänen tuottaminen on monimutkainen ja alati muuttuva systeemi. Siihen tarvitaan paitsi kurkunpään lihasten myös hengityselimistön lihasten saumatonta yhteistyötä. Tämän monimuotoisen systeemin selittäminen ei ole helppoa. Siksi laulunopettajat ja ääniammattilaiset käyttävät erilaisia malleja kuvaamaan muutoksia ja erilaisia toimintoja ääneen liittyen. Vanhinta ja laulukoulutuksessa eniten käytettyä mallia kutsutaan rekisterimalliksi. Rekisterimalli Laulukoulutuksessa äänirekisterillä Continue Reading
Miten vireongelmista voi päästä eroon?
Tarkka vire on tärkeä paitsi ammattilaulajalle myös monelle harrastajalle kuorossa. Moniääninen laulu muuttuu turhan jännittävän kuuloiseksi, jos vireet eivät ole kunnossa. Miten vireongelmista voi päästä eroon? Vaikeuksia tunnistaa oikea sävelkorkeus tai vire Oikeiden sävelkorkeuksien tunnistaminen ja -tuottaminen on taito, jossa voi kehittyä. Parhaiten se onnistuu asiaan perehtyneen laulunopettajan kanssa. Niitä Continue Reading
Tarkan vireen metsästäjät: onko puhtaasti laulaminen lahjakkuutta vai opittu taito?
Epävireessä tai nuotin vierestä laulaminen nolostuttaa aina. Moni jättää mieluummin laulamatta kuin ottaa riskin. Tarkka vire on tärkeä paitsi ammattilaulajalle myös monelle harrastajalle kuorossa. Moniääninen laulu muuttuu turhan jännittävän kuuloiseksi, jos vireet eivät ole kunnossa. Onko puhtaasti laulaminen lahjakkuutta vai opittu taito? Sävelkorkeuksien tuottaminen Sävelkorkeuksien tuottaminen ja vireessä laulaminen ovat Continue Reading