Näinä päivinä monissa kuoroissa mietitään, miten kuoro voi harjoitella, kun laulajat eivät voi tavata toisiaan samassa tilassa. Kekseliäisyys on kovilla, sillä paraskaan videoyhteys ei mahdollista toisten kuuntelua viiveen vuoksi. Videoyhteyden aikana voi kuitenkin laulaa yhtä aikaa, vaikka ei yhdessä.
Etäharjoitukset onnistuvat, kun hyväksytään se, että joitakin asioita on tehtävä eri lailla kuin normaalissa kuoroharjoituksessa. On myös erittäin motivoivaa nähdä kuorokavereita harjoittelemassa samaan aikaan. Virtuaaliharjoituksessa on myös hyötyjä, joita ei saa tai tule yleensä tehtyä normaaliharjoituksissa. Nyt onkin hyvä aika keskittyä juuri niihin seikkoihin.
Listasimme virtuaalitreenien hyvät ja huonot puolet vinkiksi ja tsempiksi.
Virtuaalitreenin hyvät puolet:
- Systemaattisuus: tulee harjoiteltua, kun aika on kalenterissa ja kuoronjohtaja ohjaa
- Suunnitelmallisuus: harjoituksen sisältö on kuoronjohtajan suunnittelema, miettimä ja ohjaama
- Interaktiivisuus: kysyminen ja tarkentaminen ovat mahdollista
- Motivaatio: tulee tehtyä, kun aika on sovittuna ja muutkin harjoittelevat
- Sosiaalisuus: kuorokavereita tapaa edes jotenkin eikä yhteinen päämäärä pääse unohtumaan niin helposti
- Oppimateriaali: virtuaalitreeneistä jää video talteen ja sitä voi hyödyntää lisätreeninä ja poissaolijat voivat pitää treenin omalla ajallaan.
- Autonomisuus: kun kuoronjohtaja ei pysty antamaan palautetta samalla tavalla kuin liveharjoituksissa, on pakko opetella reflektoimaan omaa tekemistä: mikä sujui ja miksi, mitä olisi voinut tehdä paremmin? Samalla oppii ottamaan enemmän vastuuta omasta harjoittelustaan ja oppimisestaan.
- Esiintyminen: näet koko ajan itsesi laulaessa ja voit siten kehittää ilmaisuasi
- Uudenlaiset treenitavat: ”virtuaalikuoro”, a cappella -sovellus jne.
- Keskittyminen tiettyihin osa-alueisiin: virtuuaalitreeneissä ei voi tehdä kaikkea sitä, mitä livetilanteessa. Siksi kannattaa keskittyä sellaisiin asioihin, joihin normaaliharjoitusten yhteydessä ei ole yleensä mahdollisuutta. Olisiko nyt kehittää laulutekniikkaa? Nuotinlukutaitoa? Prima vista laulua? Esiintymis- ja tulkitsemistaitoja? Tutustua tuleviin ohjelmistoihin ja musiikkityyleihin? Suunnitella ja ideoida yhdessä tulevaa?
Virtuaalitreenin huonot puolet:
- Yhdessä musisoiminen on mahdotonta viiveen vuoksi
- Muita laulajia ei kuule
- Kotona lauluolosuhteet eivät ole aina kunnossa (tila, muut perheen jäsenet, naapurit, tekniikka yms.)
- Yhdessä laulamisesta ei voi antaa palautetta, koska kuoronjohtaja ei kuule sitä
Puuttuuko listasta jotain? Kerro, niin täydennämme.
Lisää aiheesta:
- Etäkuorotreenit
- Etästemmikset
- Stemmanauhoitukset
- Virtuaalikuoroprojektit
4 thoughts on “Miten kuoron etäharjoitukset toimivat?”
Comments are closed.